Claire Keegan, Nämä pienet asiat. Pieni kirja hyväsydämisyyden periytymisestä. Bill Furlonf, kolmen tytön isä, hiili- ja puukauppias ajelee talosta taloon toimittamassa lämmitystarviketta ennen joulua, myös luostariin/työlaitos, jossa saa huomata, ettei tyttöjä kohdella hyvin. Yhden tytön hän löytää kahdesti hiilikellarista ja vie lopulta kotiinsa.
Kate Thompson, Kirjasto sodan keskellä. Lontoon pommitusten keskellä Bethnal Greenin lastenkirjastonhoitaja Clara Button keksii siirtää kirjastoon maanalaisen käytävään, jotta sodan kauheuksien keskellä ihmisillä olisi edes jotain piristystä elämään. Kirjastosta tulee menestys, mutta myös kadehtijoita riittää, niin kirjastolautakunnan johdossa kuin lukevien rouvien aviomiehissä. Vaikka eletään sodan kauheuksien keskellä, oli kirja ihana. Kirjasto yhdisti ihmisiä ja syttyihän siellä myös rakkauksia, kuten Claran työtoverin Rubyn amerikkalaissotilas ja Claran turvallisuutta ylläpitävän yksikön johtaja Bill. Kirja perustuu tositapahtumiin ja lopussa on hyvä katsaus kirjastomaailmaan.
Anneli Jordahl, Karhunkaatajan tyttäret. Luulin, että tässä on oiva lukuromaani, mutta jouduin pettymään. Minua ei jaksa innostaa Seitsemästä veljeksestä ideoitu nykyaikaan siirretty täysin utopistinen tarina seitsemästä holtittomasta, likaisesta ja moukkamaisesta sisaruksesta, joiden vanhemmat kuolevat jo kirjan alussa. Tosin en tiedä miten hyväksi tarina olisi loppua kohden kääntynyt, koska en saanut itseäni lukemaan muutamaa lukua pidemmälle.
Karen Blankfeld, Auschwitzin rakastavaiset. Kirja oli jälleen yksi muistelma kammottavasta ajanjaksosta lähihistoriassamme. Onneksi sentään pieni joukko natsien kiduttamistaja ja orjinaan käyttämistä ihmisitä on selvinnyt kertomaan mitä noilla epäinhimillisillä leireillä oikeasti tapahtui. Zippi ja David kohtasivat leirillä ja rakastivat toisiaan salaa. Heidän, kuten monen muunkin hengissä selviämiseen vaikuttivat sopivissa tehtävissä olevat toiset vangit, jotka pystyivät muuntelemaan listoja ja saamaan aikaan siirtoja kevyempiin tehtäviin. Leiriltä vapauduttuuaan he eivät enää tavanneet, ennen kuin Zippin viimeisinä elinaikoina. Molemmat olivat päässeet Amerikkaan.
Pirkko Soininen, Signe. Valokuvaaja Signe Branderista, s. 1869 kertova kirja. Signe oli pikkutarkka valokuvaaja, jonka valokuvia Helsingistä ja Suomen kartanoista on Hgin kaupunginmuseon kokoelmissa. Hän koki sota-ajan nälän ja puutteen, perheen ja ystävien kuolemat ja yksinäisyyden viime hetket Nikkilän sairaalassa. Vähä-eleinen ja kaunis kertomus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti