Riikka Sandberg, Örja. Olipa hyvä kirja! Norjan Syrjäiselle Örjan saarelle saapuu Tine elokuvaprojektoreinsa ja miehensä Ruunarin kera. Tine löytää lankurin ja keloja, joiden kuuntelu selvittää hänelle viimeisen eristyneen saaren mysteerin. Ruunar on oleillut saaarella ja piilottanut saksalaismiehityksen jäljiltä hyljeksittyjä naisia (saksalaish...ia) ja etenkin Liv tulee Isan äänittämillä keloilla esiin.
Natasha Lester, Pariisin ompelijatar. Jälleen historiaa, Saksa miehittää Pariisin 1940 ja Estellen äiti Jeanne lähettää hänet viimeisellä laivalla New Yorkiin. Estelle tapaa kaksoissiarensa Lenan, josta ei ollut tiennyt mitään ja heidän tiensä kohtaavat hetkeksi. Lenan lapsuuteen liittyy kammottavuuksia ja ihmiset, jotka siihen liittyvät ovat oikeasti olleet olemassa. Samoin laiva jolla Estelle matkusti oli joutumassa saksalaisen sukellusveneen torpedoimaksi, mikä on myös tapahtunut oikeasti. Vähän hömpää, mutta kuitenkin sopivan tarinallinen ja historiallinen. Eletään myös vuotta 2015 ja Estellen pojantyttären Fabiennen aikaa.
Mia Myllymäki, Huomistarhuri. Nyt oli romaani, joka oli parempi kuin lukemani dekkarit. Tarina sijoituu kaukaiseen tulavaisuuten kun maailma on suurelta osin tuhoutunut luonnonmullistuksissa (jääkausi, myrskyt, tulivuorenpurkaukset, maanjäristykset, kuivuus) ja jäljellä on joitakin yhteisöjä eri puolilla maailmaa. Euroopassa yksi, joka on saatu hyvin toimimaan ja ruokahuolto ym toimii. Läntiseltä mantereelta Uudesta maailmasta tulee avunpyyntä Ecalegoon ja Stille Trilpe neljän muun ihmisen kanssa lähtee organisoimaan yhteisön toimintaa. Vastassa mm. OK, joka ei taivu muualta tulevien "komenteluun" ja ohjeisiin ja siitä se jännitys sitten lähtee.
Annie Ernaux, Puhdas intohimo. Jaa'a, mitähän tästä nyt voi sanoa. Kirjailija sain Nobelin kirjallisuuspalkinnon, joten jotain hyvää tästä pitäisi löytyä ja siksi luin tämän pikkuisen kirjan alusta loppuun, vaikke en saanut tästä minkäänlaista lukukokemusta. Tämä on ainoa lukemani kirja AE:lta, joten ajattelin kokeilla vielä toista, vaikkei se taida mielipidettäni muuttaa.
Alex Schulman, Kiirehdi rakkain. AS jatkaa kirjoittamista omasta elämästään, nyt isästään. Allan Schulman oli huomattavasti vanhempi kuin poikien äiti ja kuolee siksi melko varhain. Alex tutkii isänsä papereita ja muistojaan mökillä, missä he kalastivat, saunoivat, uivat, pelasivat. AS osaa kirjoittaa niin, että se tuntuu sydänalassa.
Svetlana Aleksijevits, Sinkkipojat. Kirja on ilmestynyt jo vuonna 1991, mutta edelleen yhtä ajankohtainen. Tosin tarinat, joita sotaan joutuneet ja heidän läheisensä kertovat ovat niin rankkoha, että jätin kirjan jo ennen puolta väliä. Se oli minulle vain liian ahdistava tässä maailmantilanteessa.
