Maritta Lintunen, Boriksen lapset. Novellikokoelma, jossa yhdistävänä tekijänä rajan takainen Karjala ja Viipuri. Karjalaista kuoppaista tietä ajetaan tutkimaan ryteikköjä, etsitään edes palsta kivijalasta, isoisä tietää mihin vaimo hautasi särkemänsä astiaston ja paloja otetaan kotiin viemisikis, yksi pala vaimon haudalle. Löytyy uusi velipuolen lapsi, sota-aikaista perua, talokaupat meinaavat mennä sivu suun kun ostajan vaimo onkin venäläistä alkuperää..... ennakkoluuloja riittää, mutta niistä myös yllättäen päästään yli.
Emma Kantanen, Jos sataa, älä tule. Otin kirjan luettavaksi ihan nimen perusteella, se kun sopii syksyyn. Vaikka luin kirjan, en ole ihan varma pidinkö siitä. Välillä kertomus oli mukavaa ja sujuvaa, mutta sitten ajattelin, että onpa ihan outoa. North (salanimi seksityötä varten) on hakeutunut mahdollisimman kauas dominoivista vanhemmistaan opiskelemaan valokuvausta ja joutuu myymään seksiä rahoittaakseen kalliit opintonsa Australiassa. Hän on erakkkoluonne, mutta tutustuu erikoiseen ryhmään, joka tekee uskaliaita retkiä mm. tunneleihin ja talojen katoille. Ja tietysti hän käy terapeutilla...
Viola Ardone, Lasten juna. Riipaiseva kertomus Amerigon ja hänen ystäviensä kommunistipuoleen järjestämästä matkasta Napolista pohjoiseen asumaan väliaikaisperheeseen, jossa sai uudet vaatteet ja kengät, sekä riittävästi ruokaa ja läheisyyttä, joita ei oma äiti kyennyt antamaan. Kotiin paluu ei suju odotetusti ja Amerigon tuliaisina tuomat ruuat, samoin kuin hänen pohjoisen isältä lahjaksi saatu viulu katoavat saman tien ja tuttu köyhyys palaa elämään. Tarina perustuu tositapahtumiin. Tunteiden patoaminen ja salaaminen pilaavat sekä Amerigon, että hänen äitinsä elämän. Kun Amerigo palaa Napoliin on sovinnon tekeminen myöhäistä, äiti on juuri kuollut.
