Jarmo Ihalainen, Mitä miehen pitää. Kirja alkaa 1910-luvulta jolloin Kelpo myydään maataloon huutolaiseksi ja hänen ankea elämänsä etenee päivästä toiseen samanlaisena välillä talosta toiseen vaihtaen. Rinnalla kulkee eronneen Mikan tarina 2010-luvulla. Ensin ihmettelin miten tarinat liittyvät toisiinsa, mutta kyllä ne liittyivät. Tästä tykkäsin.
Pierre Lemaitre, Silmukka. Varsin mielenkiintoinen tarina 12-vuotiaasta Antoinesta, joka vahingossa surmaa pienen naapurinpojan. Syyllisyys kalvaa mieltä, mutta tunnustaa ei uskalla. Asia ei koskaan selviä, vaikka katoamista tutkitaan ja haravointeja tehdään laajalti. Lopulta Antoinelle selviää yllättävällä tavalla isänsä henkilöllisyys ja se, että tämä on koko ajan tiennyt A:n olevan syyllinen.
Jessica Fellowes, Mitfordin murhat. Sopivasti historian havinaa, romantiikkaa, murha ja vieläpä tositapahtumaan perustuva, vaikkakin sepitetyissä kohtauksissa. Kyseessä Florence Nightingalen murha, jota ei todellisuudessa koskaan saatu selvitettyä, mutta tässä tarinassa Louise Cannon ja Guy Sullivan ratkovat mysteerin ja syyllinen joutuu lukkojen taa.
Maarit Verronen, Hiljaiset joet. Pidän Verrosen tyylistä kirjoittaa. Tässä kirjassa kysymys on maailman tuhoutumisesta aste kerrallaan ja ihmisten reaktioista elämiseen tarvittavien välttämättömyyksien vähenemisestä. Tietenkin joillakin on pelastautumissuunnitelmia ja yhtä niistä MV kuvaa. Selviytyjien joukkoon pääsee sattumalta Lia ja joukko lapsia, jotka älykkyytensä ja nokkeluutensa ansiosta kykenevät selviytymään kiperistäkin tilanteista. En ole sciencefiktion ystävä, mutta tämä kertomus on niin todentuntuinen, että vei mennessään.
Matt Haig, Tyttö, joka pelasti joulun. Joulutarina Ameliasta, jonka usko jouluun katoaa kun hänen äitinsä kuolee, toiveesta huolimatta. Seikkailuiden kautta usko jouluun taas löytyy. Joulusatu vähän Dickens-tyyliin, joka muuten esiintyy myös tässä tarinassa.
