Kjell Westö, Tritonus. Kapellimestari Thomas Brander on koko elämänsä omistautunut musiikille, matkustellut ympäri maailmaa konsertoimassa, vaimot ja naisystävät ovat vaihtuneet, poikakin vieraantunut isäsätään. Vasta rakennetettuaa huvilan saaristoon hän havahtuu siihen, ettei hänellä ole varsinaisesti ystäviä. Tämä on taas niin hyvää luettavaa kaikkine ihmissuhdesotkuineen ja maisemakuvauksineen, että ihan loppui kesken. Suosittelen kaikille, joita hyvä kertomus ja sujuva teksti miellyttää.
Susan Heikkinen, Pullopostia Seilin saarelta. Saima Rahkonen syntyy Viipurin pitäjän Suurperon kylässä, saa käydä kaksi luokkaa ylempää kansakoulua ja lähtee sitten palvelukseen, ensin lapsenpiiaksi 11 vuotiaana, sitten palvelijaksi 14 vuotiaana. Vaihtaa usein palveluspaikkaa, kunnes 20 vuotiaana lyö kirveellä vanhempaa työtoveriaaan (koska huoritteli häntä) ja joutuu ensin vankilaan ja sitten siirrellään eri mielisairaaloissa. Elämänsä viimeiset vuodet viettää Seilissä jossa kirjoitteli paljon kirjeitä, joita ei useimmiten toimitettu perille, sekä pikku lappusia,jotka Ilppo Vuorinen löysi 2010 kallionkoloon kätkettynä ja joiden perusteelle SH kirjoitti tämän kirjan. Kovin surullinen tarina nuoren tytön päätymisestä laitokseen ja sen aikaisten hoitomenetelmien armoille.
Anna Soudakova, Mitä männyt näkevät. AS kertoo isoisänsä perheen tarinaa, joka alkaa 1936 Leningradista kun viattomia ihmisiä pidätettiin ja vietiin Siperiaan, lopulta teloitettiin. Koskettava kertomus, joka sai miettimään omien isovanhempieni evakkomatkoja.
Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa. Edellisen lukemani kirjan kanssa samaan aihepiriin kuuluva todella koskettava, julma kertomus vuoden 1945 maailmansodan loppuvaiheen saksalaisten lähdöstä ja vankileirien purkamisesta. Läpi poltetun lapin vaeltaa joukko vapautettuja naisia, joista viisi päättää taivaltaa kotiin omin jaloin, joukko harvenee loppua kohden, yhden voimat loppuvat, yksi suuntaa kohti kotiaan toisaalle, kaksi saman kylän naista, Irene ja Veera palaavat omaan kyläänsä, josta ei ole jäljellä kuin Veeran entinen talorähjä, joka sekin on otettu viranomaiskäyttöön. Kirjassa ei ole onnellista loppua.
