Niklas Natt och Dag, 1793. Todella mukaansa tempaava Tukholmaan sijoittuva tarina Fatburenista löytyvän torson tiimoilta. Mickel Gardell joutuu onkimaan vedestä ruumiin, joka on varsin kummallisessa tilassa. Tapaus vaikuttaa niin oudolta, että hän lähtee tutkimaan jutun alkujuuria Cecil Wingen kanssa. Juttuun liittyy monenlaisia asioita ja juonitteluita, mutta he saavat kuin saavatkin tapauksen selvitettyä, vaikka vihon viimeinen loppuratkaisu onkin varsin erikoinen.
Sofia Lundberg, Toinen puoli sydäntä. Elinin lapsuus kuluu Gotlannissa Heividen kylässä kahden veljen ja äidin kanssa. Isä on vankilassa ja kaikesta on pulaa. Elinin paras kaveri on Fredrik ja lopulta käy niin, että Fredrik muuttaa äitinsä kanssa pois ja hänen isästään tulee Elinin isäpuoli. Sattuu onnettomuus ja Elin pakenee isänsä luokse luullen olevansa syyllinen ja edelleen Pariisiin aloittamaan mallin uran, ja sieltä New Yorkiin, jossa siirtyy kameran taakse. Mies Sam, tytär Alice kokevat kaikki lopuksi Elinin lapsuusmaisemat yhdessä, vaikka erokin jo häämötti. Kirja latistui loppua kohden.
Marjo Katriina Saarinen, Jälki. Kirjan aihe vaikutti kiinnostavalta ja henkilöiden suhteen epätasapaino sai ihan kiihtymään: miksi roikut tuollaisen itsekeskeisen miehen lahkeessa! No, asia ratkeaa siten, että mies katoaa, mutta miten, mihin, miksi.... Luin loppuun, vaikken erityisesti tykännyt.
Minna Lindgren, Kaukorakkaus. KaukoKoskinen asuu yhdessä poikansa ja pojanpoikansa kanssa, toimmi huoltojoukkona kun isäpoika elävät kellarissa virtuaalimaailmassa, vaimo on dementiakodissa, jonne Kauko saa ylättäen porttikiellon kun ei ole edunvalvoja, poika on. Kauko alkaa kaipailla nuorudenrakkauttaan ja koettaa saada tähän yhteyden ja tapaa siinä samalla niin entisen työtoverin kuin nuoruudenystävänsä, sekä uuden tuttavuuden hautasmaalta.
Markku Ropponen, Hautaustoimisto Wähähappinen. Kirjan nimi sai tarttumaan tähän ensimmäiseen Ropposeeni. Oodotin hauskaa kirjaa ja kyllähän tämä Onni Mäihälän kirjanesittelyreissu syrjäiseen Vähähappisen kylään ja joutuminen hautaustoimiston väliaikaiseksi apulaiseksi välillä ihan naurattikin. Ropponen pyörittelee sanoja miten sattuu ja osuu välillä ihan nappiin. Tosin jätin kirjan tylsän tekohauskuuden takia kesken, mutta palasin lukemiseen kun kirjasta oli arvostelu HS.ssa. Luin sitten loppuun.
