Joel Haahtela, Sieunpiirtäjän ilta. Kirja on kuin pitkä kaunis ajatus, jonka ei soisi loppuvan. Haahtela alku kirjoittaa mestarillisesti arvostetusta 1600-luvun hollantilaisesta maalarimestarista. Maalari työstää viimeistä teostaan omassa rauhassaan hioen yksityiskohtia. Hän muistelee edesmennyttä poikaansa ja vaimoaan. Heidät on hienosti sijoitettu kertomukseen ajatuksina ja varjoine jostain menneestä onnesta. Mestari ottaa vastentahtoisesti oppipojan, Jacobin, joka osoittautuu taitavaksi ja josta hän alkaa pitää kuin menetetystä pojastaan. Haahtelan kertomukset ovat aina niin hienoja ja hienovaraisia, että kun kirja loppuu tulee haikeus.
Margaret Atwood, Vanhaa rakkautta. Novellikokoelmat eivät kuulu suosikkeihini ja ehkä siksi otteeni tähänkin kirposi jossain vaiheeessa. Aihe on mielenkiintoinen ja ajankohtainenkin, mutta välillä ajatus oli liian korkealla, tai en ainkaan saanut siitä kiinni.
Annina Holmberg, Annabel Lee. Tämä ei ollut makuuni, kertoi kahdesta nuoresta, joiden lähtökohdat ovat erilaiset, mutta ystävystyvät. Minulle tämä oli ns. nuortenkirja. En lukenut kuin kolmasosan.
Guillame Musso, Tyttö ja yö. GM osaa koukuttaa lukijansa. Entisen oppilaitoksensa vuosijuhlaan saapuvat ihmiset muistelevat menneitä, etenkin tuolloin kadonnutta tyttöä. Vanhat tapahtumat saavat aivan uuden kulman kun eri ihmiset ja vanhat muistot vähitellen avautuvat.
