maanantai 14. heinäkuuta 2025

Heinäkuun 2025 kirjat

 Eevi Iisakkila, Majatalo omenapuiden katveessa. Kesään sopiva hömppäromaani. Lila pitää majataloa Kaunisjärvellä  kun ei muutakaan ole keksinyt miehensä Kaapon kuoleman jälkeen. Vieraat ovat erilaisia ja erikoisia, keittiössä häärää Marikki. Miehiäkin on, muttei ihan sitä oikeaa, paitsi ehkä viestittelykumppani Hugo...

Ann-Christin Antell, Valkea Lilja. Tämä on mielestäni tähän asti paras Antellin romaani. Adelin perhe, taiteilija ja Turun taidemuseon intendentti Amos, äiti Matilda ja tyttäret Thyra, Lily ja Kitty asuvat Naantalissa (Casa Haartmanin talo oikeasti).Taiteilijan urasta haaveileva Lily pääsee fammunsa kanssa Firenzeen kokemaan ja näkemään taidetta, etelän värimaailmaa ja kokee myös rakkauden, jota ei kotosuomeen jäänyt kosija ole hänessä herättänyt. 

Yeon Somin, Pieni korealainen keramiikkapaja. Taitaa olla ensimmäinen korealaisen kirjailijan teos jonka olen lukenut. Tarina alkoi niin verkalleen, että mietin lopetanko lukemisen, mutta onneksi jatkoin, sillä kirja oli mukavaa luettavaa erilaisine ihmisineen. Päähenkilönä on Jeonming, joka päätyy pajalle sattumalta etsiessään kahvilaa. Hän on lopettanut työnsä tv-käsikirjoittajana ja miettii uutta suuntaa elämälleen. Keramiikkapajan avulla hän saa uusi ystäviä, löytää vanhoja ja saa uutta tekemistä ja uuden työn itselleen.